Taiteen perusopetus

Luovuutta, iloa ja osaamista
Monipuolista

Tarjolla on 9 taiteenalaa: arkkitehtuuri, kuvataide, käsityö, mediataiteet, musiikki, sanataide, sirkustaide, tanssi ja teatteritaide.

Ammattimaista

Taiteen perusopetusta antavat koulutetut opettajat ja sillä on tavoitteellinen, portaalta toiselle etenevä opetussuunnitelma.

Suosittua

Taiteen perusopetuksen oppilaitoksissa taiteita opiskelee yli 120 000 harrastajaa. TPO oppilaita on siis enemmän kuin lukiolaisia.

Laajasti saatavilla

Taiteen perusopetusta järjestetään yli 260 kunnassa eri puolilla maata. Mukaan pääsee matalalla kynnyksellä.

Ajankohtaista

Nuoret tanssijat hyppäävät raitapaidoissa.

Julkisen talouden suunnitelma ei tunnista taide- ja kulttuurialan kasvupotentiaalia

Taiteen perusopetusliitto lausui Sivistysvaliokunnalle Valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028. Taiteen perusopetusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta. Valtioneuvoston selontekoon julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028 on kirjattu, että Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö uudistetaan ja uuden lainsäädännön toimeenpanoa valmistellaan siten, että uusi lainsäädäntö...

Lakiuudistuksen tavoitteena vahvistaa taiteen perusopetuksen toimintaedellytyksiä  

Kolmesti kokoontunut taiteen perusopetuksen lakiuudistustyöryhmä on pohtinut taiteen perusopetuksen nykytilaa, tehtävää sekä lakiuudistuksen keskeisiä tavoitteita. Taiteen perusopetuksen tehtävä on tavoitteellinen taiteen opetus, joka tukee elinikäistä oppimista ja harrastamista ja vahvistaa merkityksellisen taidesuhteen kehittymistä. Taiteen perusopetus antaa valmiuksia jatko-opintoihin ja eri alojen...

Neliapila-opas tukee oppilaitosten laatutyötä

Opetushallituksen julkaisema Neliapila-opas tukee taiteen perusopetuksen järjestäjiä oman toimintansa arvioinnissa ja kehittämisessä. Opasta voi hyödyntää paikallisen opetussuunnitelman toteutumisen seurannassa ja kehittämisessä, pedagogiikan kehittämisessä sekä oppilaitoksen laadunhallinnan tukena. Opas on laadittu taiteen perusopetuksen laajan ja yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteiden 2017 pohjalta....

Työryhmän työ käyntiin taiteen perusopetuksesta annetun lain uudistamiseksi

Taiteen perusopetuksesta annettu laki on 1990-luvun lopulta. Maailma ympärillä on ehtinyt muuttua, ja esimerkiksi maamme perustuslaki uudistettiin 2000-luvulle tultaessa. Erityisesti sivistyksellisten oikeuksien toteuttamiseen, yhdenvertaisuuteen, oikeusturvaan ja yksityiselämän suojaan liittyvät perusoikeuskysymykset koskettavat myös taiteen perusopetusta. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä aloitti...

Työryhmä valmistelemaan taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön uudistamista

Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön ja valtionrahoitusjärjestelmän uudistamista valmistelevan työryhmän. Työryhmän toimikausi on 1.3.2024– 30.6.2025. Työryhmän tehtävänä on valmistella ehdotus taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön ja valtionrahoitusjärjestelmän uudistamiseksi. Työ pohjaa hallitusohjelman kirjaukseen: ”Hallitus uudistaa taiteen perusopetusta koskevan...

Päättäjät ja taideoppilaat kohtasivat Luovuutta politiikkaan -viikolla

Luovuutta politiikkaan – Kreativitet i politiken -kampanjaviikko toi jälleen päättäjiä vierailuille taiteen perusopetuksen ja taidealan toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin. Toista kertaa järjestetyssä valtakunnallisessa kampanjassa oli mukana 60 eri taiteenalojen oppilaitosta ja 143 vierailevaa poliitikkoa eri puolilta maata. Kampanjaviikon aikana päättäjät...

Tapahtumat

24.5.2024
Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio ja Suomen Taidekasvatuksen tutkimusseura järjestävät kansainvälisen taidekasvatusviikon kunniaksi seminaarin teemana UNESCO:n taide- ja kulttuurikasvatuksen linjaukset ja niiden merkitys suomalaiselle taidekasvatukselle. TapahtumapaikkaTaideyliopiston Teatterikorkeakoulu, Auditorio 1, Haapaniemenkatu 6, Helsinki / Etänä Zoomissa IlmoittautuminenSeminaari on maksuton ja avoin...
10.4.2024 – 5.6.2024
Under våren 2024 anordnar Kulturum – forum för konstundervisning månatliga morgonkaffen och tematräffar kring konstundervisning för barn och unga. Målet är att öka erfarenhetsutbyte och samverkan på fältet. Tidpunkt10 april kl. 8.30–9.30, Morgonkaffe18 april kl. 8.30–9.30, Konstundervisningsmorgon8 maj kl. 8.30–9.30,...
12.6.2024 – 13.6.2024
Tanssioppilaitokset On Stage -katselmus on ollut osana Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin ohjelmistoa vuodesta 2011. Hakemusten perusteella mukaan valitut tanssikoulujen ryhmät esittäytyvät festivaaliyleisölle. Katselmukseen valitaan suomalaisia ja kansainvälisiä tanssioppilaitoksia. Katselmus ei ole kilpailu, vaan tarkoituksena on tarjota osallistuville tanssioppilaitoksille ja...
19.9.2024 – 20.9.2024
Konstundervisningsdagarna är en mötesplats och konferens för konstundervisningsfältet med föreläsningar, workshops, konsuppträdanden, diskussioner och samvaro. Under Konstundervisningsdagarna år 2024 lägger vi fokus på alla barns och ungas rätt till konst och kultur, och till konstnärligt utövande. Konstundervisningsdagarnas mål är att...